Eemeli

(Esko Toivonen, s. 28.6.1920 - k. 9.11.1987)

Diskografia 1958 - 2010

Veikko Tiitto

Kiitokset täydennyksistä: Marko Niemi, Jokke Toivonen

• 78 kierroksen äänilevy (1959)

• EP (1958-1962)

• single (1962-1980)

• LP (1970-1972)

• C-kasetti (1972-1981)

• kokoelmat

• CD

• Filmografia

Veikon sivu

Satumaa - iskelmän historia

Julkaisukoodi-sarakkeessa tähdellä (*) merkityt äänitteet omistan

takaisin alkuun

takaisin alkuun

takaisin alkuun

LP-levyillä on kaksi eri numerointia. Taulukossa oleva vasemmanpuoleinen sarake ilmaisee äänitteen juoksevan numeron. Se on merkki siitä, että äänite tosiaan on julkaistu ja numerointi pyrkiikin noudattamaan julkaisujärjestystä mahdollisimman tarkasti. Oikeanpuoleinen sarake (E-numero) ilmoittaa Eemelin henkilökohtaisen uutuuskokoelman numeron. Jos LP-levyillä on sama E-numero, tarkoittaa se sitä, että niiden sisältö on täsmälleen sama.

takaisin alkuun

takaisin alkuun

takaisin alkuun

takaisin alkuun

Filmografia

• Suuri sävelparaati (Pan Vision 7815, 1959)*
• Yks tavallinen Virtanen (Finnkino, 1959)*
• Oho, sanoi Eemeli (Eemeli-komediat 3DVD, Finnkino 862151, 1960)*
• Kaks' tavallista Lahtista (Finnkino 862997, 1960)*
• Kankkulan kaivolla (Finnkino 861889, 1960)*
• Molskis, sanoi Eemeli, molskis! (Eemeli-komediat 3DVD, Finnkino 862151, 1960)*
• Mullin mallin (Scanbox 8403, 1961)*
• Voi veljet, mikä päivä! (1961)
• "Ei se mitään!" sanoi Eemeli" (Eemeli-komediat 3DVD, Finnkino 862151, 1962)*
• Tup akka lakko (Spede-tuotannon parhaat 4, 4DVD, Finnkino 862298, 1980)*

takaisin alkuun

Eemeli

Veikko Tiitto

Esko Toivosesta Eemeliksi

Vuonna 1920, 28. kesäkuuta Helsingissä syntynyt Esko Toivonen vietti varhaislapsuutensa Kallion kaupunginosassa, mikä tulikin olemaan hänen kotipaikkansa lähes neljän vuosikymmenen ajan. Yksinhuoltajaäidin elättämänä hän päätyi kansakoulun jälkeen Strömbergin ammattikouluun työkaluviilaajan oppiin.

Eskolla oli läheiset suhteet ainoaan sisarukseensa, kaksoissisar Eevaan. Koulupoikana hän harjoitteli kitaransoittoa kaveriltaan lainaamallaan kitaralla, mutta päästyään ammattikoulun jälkeen Yleisradioon juoksupojaksi, missä tehtävässä hän oli kaksi ja puoli vuotta, hän hankki ensimmäisen kitaransa 14-vuotiaana. Orkesterimuusikko Viljo Immosen opastuksella hän sitten opetteli sointujen alkeita. Toivonen päätyi lopulta kello- ja kulta-alalle.

Sota-aikana Toivonen esiintyi erilaisissa viihdytystilaisuuksissa esittäen sen ajan iskelmiä, muun muassa Eldankajärven jäätä. Jo silloin syntyi myös taiteilijanimi Eemeli. Reino Helismaan nähtyä Toivosen esiintymässä, Helismaa kysäisi häneltä esityksen jälkeen: ”Mikäs mies se sinä olet?”, johon Esko vastasi: ”Tällainen Uuno-Eemeli vaan”. Noihin aikoihin ymmärrykseltään yksinkertaista ihmistä oli tapana kutsua Uuno-Eemeliksi. Helismaa totesi: ”Kyllä sinä enemmänkin olet se Eemeli”. Tuolla taiteilijanimellä hän sitten tunnettiin elämänsä loppuun asti. Toivonen harmitteli joskus sitä, että lapset saattoivat sotkea hänet Astrid Lindgrenin lastenkirjojen Vaahteramäen Eemeli –hahmoon, mikä tietenkin oli esiintymistilaisuuksissa pikkuväelle pettymys. Kuten taiteilijat yleensä, oli Toivonenkin Eemelin roolin takana pohjimmiltaan herkkä luonne.

Sotien jälkeen Toivonen toimi muun muassa Westerbackin kultasepänliikkeen edustajana ja kauppamatkustajana. Autolla ympäri Suomea kiertäessään hänellä oli kitara mukana. Eemeli oli taitava kitaristi. Laulellen, soitellen ja vitsejä kertoen kauppa kävi hyvin. Eemelillä oli taito imitoida huulillaan trumpetin ääntä. Elokuvassa Oho, sanoi Eemeli, hän ilmaisee: ”Minun on vain taloudellisen hädän vuoksi pakko soittaa trumpettia ilman trumpettia”. Myöhemmin hän perusti oman edustusliikkeen, jonka toimintaa rahoitti myös koomikkotoimellaan Eemelinä. Hän toimi myös mainoslahjatavaroiden maahantuojana ja Oy Veho Ab:llä PR-miehenä.

Kiertueille ja elokuviin

Eemelin läpimurto julkisuuteen tapahtui 1950-luvun puolivälissä Helismaan nähtyä Eemelin esittämässä Helismaan kappaleita – kuten Meksikon pikajunaa – omintakeisella tyylillään. He lähtivät kesällä 1956 yhteiselle kiertueelle, josta alkoi vuosikymmenen pituinen yhteinen taival. Helismaan kautta Eemeli pääsi Tesvision hupailuihin sekä elokuviin ja levystudioille.

Eemeli nähtiin ensimmäisessä elokuvaroolissa vuoden 1959 keväällä Veikko Itkosen tuottamassa musiikkikavalkadissa Suuri sävelparaati, jossa Eemeli ja Repe esiintyvät lavastemiehinä. He heittävät huulta musiikkinumeroiden välissä ja esittävät itsekin pari kappaletta. Vuoden 1959 aikana ilmestyi Suomen Filmiteollisuudelta vielä toinen elokuva, Yks tavallinen Virtanen, jossa Eemeli näytteli Pummi-nimistä työtä vieroksuvaa duunaria, jolla on takanaan kaksi vuotta kansakoulua ja neljä kuukautta ”Seutulan kansanopistoa” (tuolloin rattijuopot suorittivat tuomionsa Seutulan lentokenttätyömaalla). Tässä elokuvassa Eemeli oli löytänyt komiikan lajityyppinsä: vakavanaamainen, kirjakieltä puhuva humoristi.

Eemelin televisio- ja elokuvaesiintymisissä näkyy vain aavistus siitä, millainen koomikkolahjakkuus hän todella oli. Näyttelijä Tommi Rinne muisteli Peter von Baghin haastattelussa: ”Me naurettiin niin, että ei sillä ollut mitään määrää, paitsi niinä hetkinä, kun sanottiin: ’Kuvaus! Kamerat käyntiin!’ Silloin Eemeli jäykistyi. Se ei saanut ollenkaan sitä parasta itsestään irti, mitä se sai kosketuksessa yleisön kanssa.”

Elokuva Yks’ tavallinen Virtanen oli kerännyt siinä määrin katsojia, että Suomen Filmiteollisuuden tuottaja T. J. Särkkä otti Eemelin seuraavaksi pääosaan elokuvassa Oho, sanoi Eemeli, jonka ensi-ilta oli keväällä 1960. Se olikin eräs vuoden katsotuimpia kotimaisia elokuvia. Sitä seurasi vielä kaksi Eemelin nimissä tehtyä elokuvaa Molskis, sanoi Eemeli, molskis (1960), ja Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962). Vuoden 1960 aikana Eemeli ehti esiintyä myös elokuvissa Kaks' tavallista Lahtista ja Kankkulan kaivolla. Seuraavan vuoden puolella hän esiintyi Veikko Itkosen elokuvissa Mullin mallin ja Voi veljet, mikä päivä! Eemelin elokuvauran katkaisi vuoden 1963 näyttelijöiden lakko, jonka myötä elokuvien tuotanto lähes loppui Suomesta useaksi vuodeksi. Vielä vuonna 1980 Eemeli nähtiin Spede-elokuvassa Tup-akka-lakko.

Sakari Toiviaisen mukaan ”Eemeli on sananmukaisesti kylähullu, yksinkertainen maalainen aikamiespoika, joka ei kuitenkaan ole vailla salaviisaan veijarin ominaisuuksia”. Aikalaiskritiikki ei Eemelin elokuvia juuri arvostanut, eivätkä ko. filmit olleet elokuvataiteeksi tarkoitettujakaan, mutta kansa piti Eemelistä. Eemeli oli myös mukana 1950-luvulla TES-TV:n ensimmäisissä television koelähetyksissä.

Elokuvien teon ohessa yhteistyöpari Repe ja Eemeli kierteli iltamissa ympäri Suomea muun muassa ”Eemelin saunailta” -kiertueella, ja tekivät myös pienimuotoisen Euroopan-kiertueen. Toivosen suhde Helismaahan vaihteli läheisestä yhteistyöstä sinunkauppojen peruuttamiseen ja siihen, että Helismaan Puhe Suomen kansalle –tekstissä esiintyy ”Eemeli Epätoivonen”. Helismaan kuoltua vuonna 1965 Eemelin pariksi ilmaantui Toivo ”Topi” Gerdt, ja uuden parivaljakon nimeksi tuli tietenkin Topi ja Eemeli. Topi oli myös hyvä viheltäjä, ja parivaljakko esiintyi yhdessä usean vuoden ajan muun muassa televisiossa. 1970-luvulla Eemeliä säesti usein humoristi ja hanuristi Reino Markkula. Eemeli esiintyi säännöllisesti myös radiossa ja mainoksissa muun muassa Mallasjuoma Oy:n mannekiinina. Vuonna 1967 Eemeliltä ilmestyi kirja Eemelin hätäopas eli Välttämätön kirja kaikille jotka käyttävät käymälää.

Eemelin pojan, Jokke Toivosen mukaan Spede Pasanen on pyytänyt Eemeliä mukaan perustamaansa Bluff Brothersiin soittamaan ”huulitrumpettia”. Eemeli ei ollut ajatukselle lämmennyt. Yhteen ohjelmaan ei mahtunut kahta noin suurta persoonaa – Spedeä ja Eemeliä, toteaa Jokke.

Keikoillaan Eemeli esitti usein mm. Irwin Goodmanin, Martti Innasen ja Jaakko Tepon lauluja, ja varsinkin Irwiniä hän kuului erityisesti arvostaneen.

Jokke Toivosen mukaan viimeisinä vuosina 1980-luvulla alkoi tulla esille hänen isänsä taiteilijaminän herkempi puoli; Eemeli esitti keikoillaan sopivissa tilaisuuksissa myös tunnelmallisia ja herkkiä lauluja, kuten Aamu toi, ilta vei ja Puhu hiljaa rakkaudesta.

Esko Toivonen sai v. 1984 valtion taiteilijaeläkkeen. Tätä hän suuresti arvosti, varsinkin kun saman alan vaikuttajista sen olivat saaneet aikaisemmin vain Veikko Lavi ja Esa Pakarinen. Viimeisinä elinvuosinaan Toivonen vietti talvet Floridassa ja kesät kotimaassa.

Eemelin viimeinen julkinen esiintyminen tapahtui 13. kesäkuuta 1987. Tuossa vaiheessa hänen terveydentilansa oli jo siinä määrin huonontunut, että hän ei yksin jaksanut vetää ohjelmistoaan loppuun. Vielä syyskuussa hän osallistui Reino Helismaan muistomerkin paljastustilaisuuteen. Esko Toivonen kuoli 9. marraskuuta 67-vuotiaana.

Kuten useiden taiteilijoiden kohdalla käy, niin myös Eemelin elämäntyö alkoi saada sille kuuluvaa arvostusta vasta hänen poismenonsa jälkeen. 2010-luvulle tultaessa Peter von Bagh päätti vihdoin tehdä dokumenttielokuvan Eemelistä. Kohtalo kuitenkin päätti toisin: tätä projektia von Bagh ei ehtinyt toteuttaa.

Yksityiselämä

Tulevan vaimonsa Marjatan Esko tapasi jo sota-aikana. Heille syntyi viisi poikaa.

Toivosilla oli vapaa-ajan asunto Kuusamossa. Talvella sinne ei aurattu tietä. Jokke Toivonen muistaa kuinka koko perhe talvisin, mäkillä käydessään joutui kahlaamaan lumihangessa tunnin verran sinne päästäkseen.

Levytyksistä

Eemelin levytysura ulottui vuodesta 1958 aina vuoteen 1981. Tuona aikana hän teki yli hiukan yli 80 levytystä (tarkka määrä 82 Veikko Tiiton laatimassa diskografiassa olevan laskentatavan mukaan). Sen lisäksi, että lauloi, Eemeli teki levytyksiä myös puhe-esityksinä, sekä hyödynsi niissä ”huulitrumpettiaan”. Useimmat hänen alkuaikojensa lauluteksteistä ovat Helismaan tekoa. Levytyskappaleissa irvaillaan mm. 60-luvun alkupuolen humppainnostusta. Tästä hyvinä esimerkkeinä Kärki-Helismaa -parivaljakon Sahara ja Humppafoksi (1960) sekä käännöskappale Humppa-humppa-humppa-tättärää (1964). Esa Pakarisen kanssa yhdessä tehty albumi Esa & Eemeli ilmestyi vuonna 1972. Samana vuonna he tekivät yhteisen kiertueen Yhdysvalloissa, missä esiintyivät amerikansuomalaisille. Vuosina 1973-79 Eemeli ei levyttänyt lainkaan, mutta vuonna 1980 hän palasi studioon. Silloin levytetty, Kari Kuuvan säveltämä ja sanoitttama laulu Mulla menee hitaasti oli mukana myös Syksyn Sävelen satoa –ohjelmassa samana vuonna.

Vuosina 1970-1972 Eemelin nimissä julkaistiin kolme musiikkialbumia ja yksi kokoelma, joka sisältää hänen alkuajan levytyksiään Fazer-yhtiölle. Neljäs ja samalla viimeinen Eemeli julkaistiin pelkästään C-kasettina vuonna 1981.

Eemeli jos kuka tiesi arvonsa taiteilijana – myös rahallisesti. Viimeisen singlensä Mulla menee hitaasti / Sisään vaan hän levytti vuonna 1980. Tuolloin JP-Musiikin palveluksessa ollut Jarmo Jylhä muistaa kuinka Eemeli levytyspalkkioista keskusteltaessa Erkki Puumalaisen ehdotuksen kuullessaan tokaisi: ”Kuulkaas nyt herra Puumalainen, minä olen Eemeli!” Niinpä Eemelin onnistui nostaa itselleen tavanomaista suurempi palkkio.

Huumori

Eemelin huumori oli yleensä lämminhenkistä, mutta saattoi olla välillä varsin ronskia. Vitseissä esiintyi usein kaksimielisyyttä, mitä mm. monet arvostelijat vieroksuivat. Hänen tunnusmerkkinsä olivat vakavuus ja ilmeettömyys (”naama aina peruslukemilla”). Eemeliä on nimitetty jopa Suomen Buster Keatoniksi. Elokuvat ja äänilevyt antavat kuitenkin ilmeisen kapean kuvan hänen koomikonkyvyistään, mikä ilmeni parhaiten suorassa kosketuksessa yleisöön esiintymislavoilla ja ravintoloissa; nykytermein häntä sanottaisiin stand up -koomikoksi.

Esimerkki Eemeli-huumorista on hänen esittämänsä ”kutsu”, jossa hän kuvaili ensin tarkkaan talonsa sijainnin ja ulkonäön, minkä jälkeen tokaisi: ”Niin että kun käytte meillä päin, niin ajakaapa ohitse vain!”

Ensimmäisen Eemeli-elokuvan filmausten jälkeen syyskuussa 1959 Helismaa ja Toivonen tekivät matkan Keski-Eurooppaan. Lähtöpäivän aamuna Eemeli soitti Helismaalle ja sanoi: ”Tuleekohan siitä matkasta mitään, kun vaimolta meni silmä?” ”Silmä!” ihmetteli Helismaa. ”Niin, silmä meni sukasta.”

Lähteet:

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas. Jyväskylä: WSOY. Ss. 59—60.

Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti 1994. Reino Helismaa: jätkäpoika ja runoilija. Juva: WSOY.

Wikipedia (www.wikipedia.fi) / Eemeli, viitattu huhtikuussa 2019.

Populaarimusiikin museon nettisivut (www.pomus.net) / Eemeli, kirj. Jari Marjanen, viitattu huhtikuussa 2019.

Juha Rantala: JP-Musiikki – Kaikki singlet 1979-1987, esittelylehtinen, Rocket-Records 2017.

Jokke Toivosen isäänsä koskevat muistelmat Oulussa 22-23.3.2019.

Sauli Pesosen ja Veikko Tiiton väliset keskustelut Oulussa 2018.

© Veikko Tiitto 2003-2020