Tapsa - "Reissumies" Tapio Rautavaara

 

1. Lapsuus ja nuoruus 1915-1948

Kaj Tapio Rautavaara näki ensi kertaa päivänvalon sunnuntaiaamuna 8.3.1915 äitinsä kotikylässä Pirkkalassa (nyk. Nokialla). Äiti Hilda Maria jäi avomiehensä lähdettyä ainoan lapsensa yksinhuoltajaksi, eikä yksinhuoltajaperheen elämä siihen aikaan ollut helppoa. Ympäröivä yhteiskunta tiukkoine normeineen kun ei sellaista elämänmuotoa hyvällä katsonut. Niinpä Tapsakin sai kokea isän puuttumisen hyvin raskaasti. Tästä johtuen Tapsan ja äidin suhde muodostuikin lujaksi kestäen sellaisena koko yhteisen elämän aina äidin kuolemaan asti.

Lapsuutensa, kuten myös loppuelämänsä, Tapsa vietti Helsingin Oulunkylässä. Tapsan ollessa 6-vuotias hän muutti äitinsä kanssa Tampereelle. Sieltä he kuitenkin palasivat Oulunkylään, äiti vuoden 1925 syksyllä ja Tapsa seuraavana vuonna vietettyään sitä ennen lähes vuoden Rauhaniemen lastenkodissa.

Syksyllä 1926 Tapsa aloitti viidennen luokan Oulunkylän koulussa. Silloin kunnanlääkäri sanoi hänelle suoraan, että Noutaja tulee, ellet ala harrastamaan urheilua. Tapsalla kun oli silloin, 11-vuotiaana huomattavan heiveröinen ruumiinrakenne. Niinpä kuolemanpelko pakotti Tapsan urheilemaan. Keihäänheitosta muodostui Tapsan leipälaji ja niinpä hän liittyikin vuonna 1927 urheiluseura Oulunkylän Tähteen.

Tapsan reissumiehen taival alkoi kun hän oli täyttänyt 13 vuotta. Silloin, käytyään kuusi luokkaa kansakoulua hän lähti ansiotyöhön, ensin kesätöihin kauppapuutarhaan ja sitten myymään juniin lehtiä Rautatiekirjakaupassa. Tapsan nuoruusaika kuluikin sen ajan työläisluokan nuorison tapaan vaatimattomissa puitteissa. Taloudellinen pula-aika ja Tapsan kertoman mukaan myös henkinen väkivalta loivat synkän varjon hänen elämäänsä. Kuitenkin Tapsa harrasti ahkerasti urheilua, ikään kuin tiedostamattaan pyrkien pitkällä aikajänteellä yhä parempiin ja parempiin saavutuksiin. Sekin osaltaan auttoi häntä kestämään raskaan ajan yli. Myös Tapsan musiikkiharrastus puhkesi tuolloin kukoistukseen. Hän hankki ensimmäisen soittimensa, mandoliinin. Myös viulunsoittoa hän opiskeli Kansankonservatoriossa ja menestyi opinnoissaan opettajansa kertoman mukaan jopa hämmästyttävän hyvin. Musiikillisesti lahjakas kun oli, niin hän oppi yhden vuoden aikana kolmen vuoden kurssin. Tapsalla olikin jo nuoresta asti kova halu oppia uusia asioita ja mikä tärkeintä, hänellä riitti pitkäjännitteisyyttä myös tehdä kaikki minin ryhtyi kunnolla ja hyvin, loppuun asti.

Vuonna 1931 Tapsa otti ensi askeleen julkisuuteen. Hän tuli tunnetuksi - tosin nimettömänä -sanomalehtikuvassa, jossa hän kantoi titteliä Suomen pisin lehtipoika. Samana vuonna hän aloitti myös nousunsa tunnetuksi urheilijaksi. Silloin hän nimittäin voitti kiekonheiton TUL:n poikaurheilupäivillä. Tapsan kertoman mukaan hän suuttui kun keihäänheitto tuolloin epäonnistui ja hän hävisi, niin kiekolla pystyi tilannetta kuitenkin korjaamaan.

Talvi 1931-32 oli kuitenkin Tapsan elämän siihen asti vaikeinta aikaa. Taloudellinen lama-aika saavutti tuolloin pohjansa ja niinpä hänen kohtuullisen hyvätuloinen toimensa Rautatiekirjakaupassa loppui. Tapsa joutui Oulunkylän kunnan hätäaputöihin sepelityömaalle ruokapalkalla. Tuohon aikaan Tapsa tapasi ensi kertaa myös tulevan elämänkumppaninsa Liisa Handellin, joka siihen aikaan hoiteli isänsä kauppaa Oulunkylässä. Kesällä 1932 Tapsa pääsi myös uuteen työhön, kaivamaan ja korjaamaan kaivoja kaivontekijä Emil Mannisen apulaisena.

Kesällä 1932 Tapsa voitti ensimmäisen kerran Lohjalla keihäänheiton TUL:n Länsi-Uudenmaan piirimestaruuden. Kuitenkin syksyllä elämä näytti jälleen varjopuolensa. Kaivotyöt loppuivat ja seurasi jälleen kylmä talvi sepelitöissä. Tuolloin Tapsa tunsi itsensä lähes täysin tarpeettomaksi. Jopa musiikinharrastus vaikeutui, kun suuriksi kasvaneet sormet eivät taipuneet enää kunnolla viulun ja mandoliinin kielille. Elämältä tuntui puuttuvan kiinnekohta kokonaan.

Kertomansa mukaan Tapsa kasvoi mieheksi vuonna 1933. Silloin hän lähti kesäksi tukinuittoon Padasjoelle, Etelä-Hämeeseen, hätäaputöihin niin ikään. Siellä Tapsa tienasi ensi kertaa mandoliinia soittamalla rahaa seudulle tilapäisesti pystytetyllä ’Mosabakan lavalla.’ Seuraava talvi kuluikin taas sepelimäellä. Vastapainona työlle Tapsa vielä siinä vaiheessa yritteli soitella viulua NMKY:n orkesterissa. Kuitenkin viulunsoitto ymmärrettävistä syistä jäi ja soitin vaihtui paremmin käteen sopivaksi, kitaraksi. Jo tuolloin (1932-34) Tapsa esiintyi myös laulajana lähinnä pienimuotoisissa tilaisuuksissa. Rahaa tästä harrastuksesta ei kuitenkaan silloin vielä tullut. Kuitenkin Tapsa sai kannustusta jopa ammattilaisilta. Paikkakunnalla esiintymässä käyneet ja hänen lauluaan kuulleet Iivari Kainulainen ja Matti Jurva kehottivat häntä jatkamaan tällä alalla.

Kesän 1934 Tapsa työskenteli Elannon kasvisvarastolla loma-apulaisena. Syksyllä, töiden loputtua Matti Järvinen hankki hänelle, ’keihäänheittäjäplantulle’ työpaikan Suomen Urheilutarpeet OY:n tehtaalle. Siellä hän valmisti ensin suksisauvoja bambusta ja myöhemmin oppi höyläämään keihäitä. Syksyllä Tapsa sitten sitkeän yrittämisen jälkeen onnistuikin saamaan oikean työpaikan, OTK:lla peltisepän apulaisena. Tapsa työskentelikin sitten OTK:n myllyllä jauhovaraston lähettinä aina marraskuuhun 1936 asti. Silloin hän astui armeijan palvelukseen, rannikkolaivastoon Helsingin Katajanokalla.

Samoihin aikoihin kuin pääsi OTK:lle, Tapsa alkoi kulkea viikoittain Helsingin yliopistolla professori Heikki Klemetin laulun ja puheopin tunneilla. Aluksi vain kuunteluoppilaana, mutta myöhemmin mielenkiinnon lisääntyessä Tapsa otti aktiivisemman otteen opiskeluun.

Koska Tapsa oli jo kolmena kesänä peräkkäin voittanut TUL:n Uudenmaan piirimestaruuden keihäänheitossa, niin hän piti jo siinä vaiheessa tavoitteena päästä osallistumaan tuleviin Helsingin olympialaisiin, jotka oli määrä järjestää v. 1940. Niinpä hän osallistuikin kesällä v. 1937 Antwerpenissä Belgiassa järjestettyihin työläisolympialaisiin. Noissa kisoissa Suomi sai kolmoisvoiton. Tapsa oli toisena, voittaja Erkki Autonen heitti tuloksen 64,38 metriä, Tapsa hävisi hänelle 46 cm:llä, kolmas oli Eino Mattila.

Talvisodan ajan 1939-40 Tapsa oli OTK:n palveluksessa elintarvikehuolto- sekä ilmavalvontatehtävissä.

Tapio Rautavaara ja Liisa Handell vihittiin avioliittoon 5. huhtikuuta 1942. Heidän ensimmäinen lapsensa, Irma syntyi seuraavana vuonna.

Taiteilija Tapio Rautavaara ’löydettiin’ jatkosodan aikana kevätkesällä 1942. Silloin hän nimittäin pääsi esiintymään Karhumäkeen perustettuun Maaselän Radioon. Siihen saakka Tapsa oli Karhumäessä ollut koko jatkosodan ajan suosittu esiintyjä esiintyen mm. illanvietoissa ja viihdeiltamissa. Maaselän Radio tarjosi Tapsalle myös hyvän mahdollisuuden urheilla. Karhumäessä oli urheilukenttä ja Tapsa olikin siellä tuttu näky keihästä viskomassa. Hänen kuntonsa olikin vuonna 1943 aivan ilmiömäinen. Kesällä hän tuli toiseksi Suomen mestaruuskilpailussa (tulos 69,26 m) ja voitti viiden välivuoden jälkeen myös TUL:n mestaruuden (69,96 m).

Vuonna 1944 Tapsa toimi vielä kuuluttajana Maaselän Radiossa Joensuussa. Rauhan tultua hän pääsi takaisin töihin OTK:n myllylle. Seuraavana vuonna hän sai ensimmäisen elokuvaroolinsa Hannu Lemisen ohjaamassa elokuvassa Vain sinulle.

Vuonna 1946 Tapsa levytti ensimmäisen kerran. Tuolloin ilmestyi turkulaisella Sointu-levymerkillä hänen laulamansa venäläinen kansansävelmä Lokki.

Vuonna 1948 Tapsa osallistui Lontoossa järjestettyihin kesäolympialaisiin. Hän voitti keihäänheiton kultamitalin tuloksella 69,77 metriä. Toiseksi tulleen USA:laisen Steve Seymourin keihäs lensi vain 67,56 metrin päähän.

Samana vuonna Tapsa osti tontin Oulunkylästä ja talonrakennustyö alkoikin saman tien Tapsan mukaan ’pikkuhiljaa.’ Tuolloin myös nuorin tytär Leena syntyi.

 

2. Vapaa taiteilija 1949-1979

Vapaaksi taiteilijaksi Tapsa jäi vuonna 1949, työ OTK:lla kun ei enää kannattanut kiertue-elämän viedessä aina vain enemmän aikaa. Aluksi Tapsa kiersi yhdessä Reino Helismaan ja Esa Pakarisen kanssa. Vuonna 1951 hän kuitenkin päätti hajottaa ryhmän ja alkaa tehdä keikkansa yksin, omiin nimiin, se kun hänen mukaansa olisi heidän jokaisen edun mukaista. Siinä Tapsa olikin pitkällä tähtäimellä oikeassa. Ainoa varjopuoli oli vain se, että välit Helismaahan särkyivät vuosikausiksi. Repe kun ei voinut pitkään aikaan ymmärtää tuota Tapsan ’oikkua.’

Tapsa lopetti keihäänheiton samoihin aikoihin kuin ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, vuonna 1950. Kuitenkin hänelle jäi omien sanojensa mukaan voimia jäljelle. Niinpä hän löysikin uuden, itselleen siinä tilanteessa paremmin sopivan urheilulajin, jousiammunnan. Vuonna 1951 hän hankki jousen ja nuolet, ja neljän vuoden kuluttua hän olikin jo jousiammunnan Suomen mestari. Urheilijana Tapsa joutui rakentamaan itselleen uuden psyyken, keihäänheitto ja jousiammunta kun ovat siinä suhteessa lähes toistensa vastakohtia. Keihäänheittäjä joutuu lataamaan voimansa silmänräpäyksen mittaiseen ponnistukseen kun taas jousiampujalta vaaditaan voimien jakamista pitkäjännitteiseen keskittymiseen, jotta hän saisi nuolen osumaan taulun keskelle. Brysselissä vuonna 1958 jousiammunnan maailmanmestaruuskisoissa Tapsa kilpaili mukana Suomen joukkueessa, joka sitten voittikin jousiammunnan maailmanmestaruuden.

1950-luku oli niin suomalaisen elokuvan kuin Tapsankin elokuvaroolien kulta-aikaa. Hän esiintyi kaikkiaan 22:ssa filmissä vuosina 1945-70. Näistä yli puolet, kaksitoista tehtiin 1950-luvun aikana. Mainittakoon vielä, että vuosina 1953 ja 1955 ilmestyi kummankin vuoden aikana kolme elokuvaa, joissa hän oli mukana. Kiireinen siis oli reissumiehen elämäntahti tuolloin. Viimeinen rooli, jossa Tapsa esiintyi, oli Jörn Donnerin elokuvassa Anna, vuonna 1970. Tästä roolistaan, jossa hän näytteli entistä, alkoholisoitunutta kansanedustajaa Tapsa saikin omien sanojensa mukaan myönteisimmän vastaanoton.

15 vuotta kestänyt kiertue-elämä päättyi Tapsan osalta vuonna 1963. Kun rautalanka tuli, niin Rautavaara meni, kuten Tapsa itse totesi. Tämän jälkeen Tapsa sitten koko loppuelämänsä esiintyi lähinnä vain pienimuotoisissa tilaisuuksissa, kuten tavaratalojen avajaisissa. Allekirjoittanutkin oli kolme kertaa mukana Tapsan ’seurassa’ tällaisessa tapahtumassa Oulussa 1970-luvun loppupuolella.

Tapsalta julkaistiin hänen 33 vuotta kestäneen levytysuransa aikana 328 levytettyä laulua. Erityisesti suomalaiset kansanballadit saivat hänestä arvoisensa tulkin. Tapsa tosiaan tiesi, miten ne pitää esittää. Hänen koruttoman miehekäs ja samalla vapaa laulutapansa ei voinut olla vaikuttamatta suomalaisiin. Tapsa saikin elinaikanaan kuusi kultalevyä, niistä tunnetuimmat lienevät hänen oma laulelmansa Isoisän olkihattu ja Friiti Ojalan pelimannisävelmän mukaan sovitettu Häävalssi (sanat: Tuula Valkama, sovitus: Toivo Kärki).

Tapsan mielestä hänen 50-luvun levytyksistään tulkinnallisesti parhaiten onnistui Danakil, siitä hän ei löytänyt koskaan mitään vikaa. Tosin hän samaan hengenvetoon joutui toteamaan, että jokainen levytys on oman aikansa tuote, eikä niitä jälkeenpäin sovi arvostella, koska tulkinnallinen näkemys aina ajan mukana muuttuu. Tämän tapaiset lausunnot jos mitkä osoittavat sen, että Tapsa omasi myös taiteilijalle tarpeellista, suorastaan välttämätöntä itsekritiikkiä. Tapsan luonteellehan olikin ominaista se, että hän pyrki tekemään aina kaiken mihin ryhtyi hyvin ja jos mahdollista, aina entistä paremmin. Lisäksi hänellä riitti myös niin pitkäjännitteisyyttä kuin kaukonäköisyyttäkin toteuttaa itseään. Hänen ansionsa urheilun kuten myös viihteenkin alalla ovat näin ollen kiistämättömät, tuskin monikaan pystyy niitä ylittämään. Olympiakulta ja äänilevykulta saman henkilön kohdalla ovat harvinainen yhdistelmä.

Säveltämisestä Tapsa oli sitä mieltä, että sekin täytyy tehdä hyvin, jotta laulun voisi julkaista. Niinpä hän ei tietoisesti pyrkinytkään levyttämään ylen määrin omia sävellyksiään. Kuitenkin monista Tapsan säveltämistä ja sanoittamistakin lauluista on muodostunut ikivihreitä, tällaisia ovat esimerkiksi Sininen uni (sanat: Martti Haavio), Ontuva Eriksson (sanat: Oiva Paloheimo) ja Kulkuriveljeni Jan (sanat: Asser Tervasmäki). Muita hänen hyvin tunnettuja laulujaan ovat Vain merimies voi tietää (sanat: Heikki Saari), amerikkalaista country-tyyliä jäljittelevä Yölinjalla, herkkä balladi Kukkakaupan ulkopuolella, kaukokaipuuta kuvaava Sayonara (sanat: Helena Eeva), jo mainittu Isoisän olkihattu sekä Vanha rantasauna (sanat: Reino Helismaa).

Tapsa ehti pitkän uransa aikana olla yhteistyössä monenkin oman ikäpolvensa tunnetun ammattimuusikon kanssa. Heistä merkittävin oli Toivo Kärki, jonka kanssa yhteistyö alkoi vuonna 1949 ja kesti 30 vuotta. Maininnan ansaitsevat tässä yhteydessä myös 1940-, -50- ja -60-lukujen merkittävät vaikuttajat Tapsan musiikkiin, niin säveltäjinä kuin sovittajinakin George de Godzinsky ja Harry Bergström.

Tapio Rautavaara kuoli Vantaan Tikkurilan uimahallissa sattuneen tapaturman seurauksena kotonaan Helsingin Oulunkylässä 25.9.1979 64-vuotiaana. Aikaisemmin samana vuonna hän oli levyttänyt viimeisen levynsä, erään vahvimmista tulkinnoistaan, Reino Markkulan säveltämän ja Juha Vainion sanoittaman laulun En päivääkään vaihtaisi pois.

 

3. Yölinjalla - Säveltäjä Tapio Rautavaara

Säveltämisestä Tapsa oli sitä mieltä, että sekin täytyy tehdä hyvin, jotta laulun voisi julkaista. Niinpä hän ei tietoisesti pyrkinytkään levyttämään ylen määrin omia sävellyksiään. Kuitenkin monista Tapsan säveltämistä ja sanoittamistakin lauluista on muodostunut ikivihreitä, tällaisia ovat esimerkiksi Sininen uni (sanat: Martti Haavio), Ontuva Eriksson (sanat: Oiva Paloheimo) ja Kulkuriveljeni Jan (sanat: Asser Tervasmäki). Muita hänen hyvin tunnettuja laulujaan ovat Vain merimies voi tietää (sanat: Heikki Saari), amerikkalaista country-tyyliä jäljittelevä Yölinjalla, herkkä balladi Kukkakaupan ulkopuolella, kaukokaipuuta kuvaava Sayonara (sanat: Helena Eeva), jo mainittu Isoisän olkihattu sekä Vanha rantasauna (sanat: Reino Helismaa). Helena Eevan tekstin, kappaleen Sayonara Tapio Rautavaara sävelsi kaksi kertaa. Ensimmäinen niistä on valssisävelmä vuodelta 1956, ja sen sovitti Matti Viljanen. Toisen kerran Tapsa tarttui aiheeseen 70-luvulla säveltäen saman tekstin slow-foksina. Sovittajana tässä versiossa on Seppo Paakkunainen.

Tuotantoyhtiö Provisual Oy:n ja Warnerin yhteistyönä on julkaistu maassamme tähän mennessä laajin musiikkikokoelma, Kulkurin taival. Tähän 14 CD:tä käsittävään pakettiin sisältyy Tapio Rautavaaran koko äänitetuotanto vuosilta 1946 - 1979 sekä 240-sivuinen aihetta koskeva kirja. Kokoelma on todellinen aarre ja merkittävä osa suomalaista musiikkikulttuuria. Tämän avulla myös nykyinen sukupolvi saa kuultavakseen "reissumies" Tapio Rautavaaran hienon tuotannon kokonaisuudessaan. Kokoelmassa Tapio Rautavaaran hieno sävellys, hänen levytyksensä Yölinjalla (1962) on merkitty tekijätiedoisssa Johnny Cashin nimiin. Tosi on, että Tapio Rautavaara sai tähän rekkamies-aiheiseen lauluunsa aiheen Johnny Cashin tuotannosta 60-luvun alussa tapahtuneen Amerikan-matkansa yhteydessä. Kuitenkaan Cashin kappale I Walk The Line, vaikka onkin USA:ssa kantriklassikon aseman saavuttanut, ei sävellyksenä kelvannut Tapio Rautavaaralle, vaan hän halusi säveltää sen uudelleen, paremmin suomalaiseen makuun sopivaksi. Tapio Rautavaaran jos kuka tiesi, mitä Suomen kansa haluaa kuulla. Niinpä hänen säveltämänsä Yölinjalla -kappaleen melankolinen, tarttuva melodia tavoitti heti suomalaisen kuulijakunnan. Ensimmäinen täysin suomalainen country & western -kappale oli syntynyt.

Kuitenkin asiasta on kiistelty kohta viisikymmentä vuotta ja Tapsa Rautavaara sai koko loppuikänsä kuulla tehneensä plagiaatin, toisin sanoen: ottanut toisen henkilön sävellyksen omiin nimiinsä. Myös Teostossa kyseinen kappale oli vuoteen 2008 asti merkittynä Tapsan sävellykseksi. Yhteistä I Walk The Line'n ja Yölinjan välillä on ainoastaan säestyssoinnut, eikä niillä ole tekijänoikeudellista suojaa. Säestyssointuja on jäljitelty historian hämäristä lähtien ja niin tullaan musiikin alalla myös aina tekemään. Mainittakoon, että kappaleessa Yölinjalla kantrityyliä jäljittelevä sovitus on Harry Bergströmin laatima. Mitään melodista yhtäläisyyttä ei Yölinjan ja I Walk The Line’n välillä ole, joten plagiaatista ei siis näin ollen voi olla kysymys. Tapio Rautavaaran vilpittömänä pyrkimyksensä oli vain tehdä hyvää musiikkia ja sellaiseen ei kyseinen, hänen mielestään ehkä liian kaavamaiselta vaikuttava kantrikappale kelvannut. Tapsa teki tämän kappaleen tekstin suomeksi ja sävelsi siihen oman, suomalaiseen musiikkimakuun sopivan melodian. Kappaleesta Yölinjalla onkin aikojen saatossa muodostunut maassamme rekkalaulujen klassikko.

Mainittakoon vielä, että Johnny Cashin sävellyksen I Walk The Line on levyttänyt Suomessa Inkeri Ketola vuonna 1962. Saukin kynästä laulu sai suomenkielisen tekstin nimellä Tyttö kehräsi. Näin ollen tämäkään, aikoinaan Tapsan löytämä Johnny Cashin kappale ei ole mennyt ihan hukkaan, vaikka ei olekaan maassamme hittilistoille koskaan päässyt.

Veikko Tiitto

 

lähteet:

Juha Numminen: Tapio Rautavaara - En päivääkään vaihtaisi pois (Kirjayhtymä, 1978)

Peter von Bagh: Tapio Rautavaara 1915-1979 (Warner, 1995, CD-sarjan esittelylehti)

Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, 2004)

 

© Veikko Tiitto 2005 - 2012