Säveltäjä Irwin Goodman

(Antti Yrjö Hammarberg 14.9.1943 - 14.1.1991)

-Julkaistut sävellykset 1965-1991-

Veikko Tiitto

takaisin Irwin Goodman-pääsivulle

Irwin Goodman - Säveltäjä nimimerkkien takana

Antti Yrjö Hammarberg (14.9.1943 - 14.1.1991), joka tunnetaan paremmin laulajapersoona Irwin Goodmanin nimellä, sävelsi itse merkittävän osan omasta äänitetuotannostaan vv. 1965-1990. Jonkin verran hän sävelsi vähemmälle huomiolle jäänyttä ohjelmistoa myös muille artisteille. Nämä levytykset tehtiin vv. 1968-69 Shokki-levymerkille ja niitä esittivät Pentti Oskari Kangas, Matti Mäki, Gulliver ja Jarmo Jylhä. Sävellyksinä nämäkään eivät ole mitenkään huonoja, mutta niiden osakseen saama vähäinen huomio perustuukin enemmän niiden uutta muotoa kokeilevaan julkaisutyyliin, joka ei välttämättä tee niille sävellyksinä oikeutta.

Kaikki sävellyksensä Irwin teki nimimerkkien suojassa, äänilevyillä ei siis yhdessäkään ole säveltäjänimenä A. Hammarberg. Nimimerkit, joita hän käytti, olivat Irwin Goodman, William White, Bill Black, Bob Mersey ja Rudolf Holtz, joista viimeksi mainittu kuuluu virallisesti Paul Fagerlundille. Kaikkia sävellyksiään hän ei tehnyt yksin vaan hänen yhteistyökumppaneitaan olivat Markku Laamanen (nimimerkeillä Gary Gold ja G), Kassu (Kalervo) Halonen sekä jo mainittu Paul Fagerlund, jonka osuus ei suinkaan ole vähäinen.

Irwinin ensimmäinen levyllä julkaistu sävellys oli En kerro kuinka jouduin naimisiin (1965). Muita 60-luvun hittejä olivat mm. Työmiehen lauantai (1965), Ei tippa tapa (1966), Ryysyranta (1967), Juhlavalssi ja Reteesti vaan (1968)

Vexi Salmi on useissa yhteyksissä, mm. radiohaastattelussa 1990-luvulla ja Irwinin CD-uusintajulkaisujen esittelylehtisissä (mm. Häirikkö) maininnut, että Irwin piiloutui nimimerkin Rudolf Holtz suojaan siksi, että hän näin pystyi estämään ulosottomiestä viemästä tekijänpalkkioita. Nimimerkki kuuluukin virallisesti muusikko ja sovittaja Paul Fagerlundille (Järvelä, s. 88). Tekijänpalkkiot ohjautuivat siis hänelle ja Irwin sai Fagerlundilta sitten edelleen oman osuutensa tekijänpalkkioista. Pitemmällä aikavälillä ajatellen ratkaisu on huono, mutta siinä tilanteessa ymmärrettävissä. Rudolf Holtz on nähtävä sävellystyön näkökulmasta yhteistyönimimerkkinä, sillä Paul Fagerlund, joka toimi kaikissa Rudof Holtzin sävellyksissä sovittajana on samalla antanut niihin oman panoksensa myös säveltäjänä. Hän on toiminut ikään kuin sävellysten toimittajana, viimeistelijänä. Ainahan kevyessä musiikissa sovittaja on myös toinen säveltäjä, vaikka se ei tekijänimistä aina käykään ilmi. Paul Fagerlund oli siinä määrin lahjakas muusikko, että hän pystyi Irwinin ehtymättömän melodiatuotannon viimeistelemään ja toimittamaan ne edelleen julkaistavaksi tavalla, joka tekee oikeutta niiden jäljittelemättömälle tyylille. Muutenkin Rudolf Holtz-tuotannon laajuus (yli 70 julkaistua sävellystä vv. 1976-79) on sitä suuruusluokkaa, että kumpikaan, ei Irwin eikä Fagerlund olisi siihen yksin kyennyt. Molempien panos on siis tässä tuotannossa vahvasti mukana.

Yhteistyö Markku Laamasen kanssa rajoittui viiteen sävellykseen 1970-luvulla. Neljässä levytyksessä vuodelta 1974 (Wolde Valdemar Punnala: Naulaan ja naputan, Luihin ja ytimiin, Gulliver: Taskussa reikä, Tänään on se päivä) on säveltäjiksi merkitty parivaljakko Bill Black ja Gary Gold. Nimimerkkiä Bill Black oli aikaisemmin käyttänyt myös Vexi Salmi sanoittajana, säveltäjänä se siis on Irwin. Levylaulaja Gulliverina sekä muusikkopiireissä Geeverinä tunnettu Markku Laamanen oli kaikesta päätellen mieltynyt G-kirjaimeen, joka sisältyy myös nimimerkkiin Gary Gold. Irwinin laulussa Ampu tulee hän on tosin tyytynyt olemaan vain pelkkä G.

Irwinin tunnetuimmat sävellykset 1970-luvun alkupuolelta ovat St. Pauli ja Reeperbahn (Syksyn sävel-voittaja 1970), Poing poing poing (Syksyn sävel-voittaja 1971), Las Palmas (1972), Vain elämää ja Si si si (Syksyn sävel 2-3. sijat 1973) sekä Viuhahdus (1974).

Kaikki Irwinin sävellykset kolmea lukuunottamatta on sanoittanut Veikko (Vexi) Salmi pääasiassa nimimerkillä Emil von Retee. Muutamalla myöhemmin julkaistulla 1960-luvun alussa tehdyllä nauhoitteella on nimimerkkinä Bill Black ja Shokki-levymerkin single-julkaisuilla esiintyy myös nimi Leo Länsi. Yhden, Jarkko Lehden levyttämän Huh hei ja muuta sitten ei (sävel: Rudolf Holtz, 1977) tekstin hän julkaisi omalla nimellään Vexi Salmi. Kolme Irwinin säveltämää laulua, joita Vexi Salmi ei siis sanoittanut, ovat Arvo Aallaksen sanoittama Salainen agentti (1966) sekä Mun nimeni on Eetu ja Eddien siivellä (1991), joissa molemmissa teksti on Irwinin omaa käsialaa. Nämä ensimmäiset omat sanoitukset ja laulaja-mäkihyppääjä Eddie Edwardsille tehdyt sävellykset jäivätkin Irwinin viimeisiksi.

Irwinin ja Paul Fagerlundin yhteistyö vv. 1976-1979 nimimerkillä Rudolf Holtz tuotti mm. seuraavia hittejä: Häirikkö (1976), Manu vippaa muutama markka (1977), Tyttö tuli (1978) ja Kulkurin kulta (1979).

Irwinin sävellyksistä on julkaistu yksitoista sikermää. Niistä kymmenen on julkaistu LP-kokoelmalla Lonkalta (Yhdessä Esa Pakarisen kanssa, 1971), jossa kaikissa kappaleissa on uudet tekstiversiot. Myös yksi 60-luvulla tehty sävellys Työmiehen lauantai on julkaistu uudella tekstillä, nimellä Työmiehen lauantai 2 kokoelmalla Irwin Goodman (1970). Vuonna 1982 Irwin levytti vanhojen sävellystensä sikermän St. Paulista Ryysyrantaan, jonka sovitti ja johon kertosäkeen sävelsi Antti Hyvärinen.

Kahdessa Irwinin sävellyksessä on havaittavissa plagioinnin makua. Tunnetumpi niistä on Viuhahdus, joka selvästi perustuu lauluduo Dean & Jeanin vuonna 1963 levyttämään kappaleeseen Hey Jean, hey Dean (Let's have a party). Toinen on 1960-luvun eurohumppa-tyylinen Frech geküsst ist halb gewonnen, jonka säveltäjä alunperin on Rudi Lindt ja jonka Siw Malmkvist levytti vuonna 1966. Irwin teki tämän nimellä Muoti muuttuu näin (1970).

Plagiointi, siis tässä tapauksessa sävelteoksen kopiointi on ilmiö, joka varsinkin kevyessä musiikissa on kautta aikojen ollut yleistä. Säveltäjät kopioivat varsinkin suosittujen hittien teemoja joskus huomaamattaankin. Koska Irwin oli säveltäjänä erittäin tuottelias, hän imi vaikutteita tuotantoonsa monista lähteistä lähinnä kuunnellen ja äänittäen runsaasti erilaista iskelmämusiikkia, esim. matkoilla hänellä oli lähes poikkeuksetta nauhuri mukana. Monesti myös tilanne oli sellainen, että sävellys piti saada aikaan nopeasti, tuotantoaikataulu kun ei salli useinkaan liian pitkiä taukoja. Niinpä hänen tapauksessaan olisikin ollut suoranainen ihme, ellei 'työtapaturmiakin' olisi joskus sattunut.

Kolme kautta

Irwinin ura säveltäjänä voidaan jakaa selvästi kolmeen aikakauteen. Ensimmäinen, uraa luova kausi vv. 1965-1974, jolloin hän julkaisi käytännöllisesti katsoen koko tuotantonsa nimellä Irwin Goodman, käsittää 132 sävellystä (n:ot 1-132). Toinen kausi käsittää vuodet 1976-82, jolloin koko tuotanto neljää poikkeusta lukuunottamatta verhoutui salaperäisen Rudolf Holtzin taakse. Kausi oli varsin tuottoisa, 79 julkaistua sävellystä (n:ot 133-211), joista siis neljä (Haistakaa paska koko valtiovalta, Cha cha cha, Pumtsi-kaada-pum-pum ja Moneen junaan) nimellä Irwin Goodman.

Kolmas ja samalla viimeinen kausi vv.1984-1991 oli sävellysten kannalta satunnainen, voisi sanoa jopa että kyseessä oli luopumisen kausi. Irwinin laulujen 'hovisäveltäjäksi' ja yhteistyökumppaniksi vakiintui tänä aikana Kassu Halonen. Vaikka Irwin levytti tuona aikana melko paljon, peräti kuusi LP-kokoelmaa, niin hän julkaisi kuitenkin vain yhdeksän omaa sävellystä, joista niistäkin viisi oli Kassu Halosen kanssa yhdessä tehtyjä. Kausi käsittää sävellysnumerot 212-220. Vielä viimeisellä LP-kokoelmalla Ai ai ai kun nuori ois (1990) Irwin kuitenkin vielä yllättää säveltäjänä; Kukka rintaan jäi upeaksi joutsenlauluksi. Se on Irwinin oma esitys, sävellys ja sovitus ja samalla myös Vexi Salmen ja Irwinin lähes kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön hieno päätösnumero.

Jos haetaan selityksiä tähän viimeisen kauden aikana tapahtuneeseen julkaistujen sävellysten määrän laskuun, niin niitä lienee useita. Syistä vähäisin ei liene Irwinin toiseen korvaan syntynyt kuulovamma, joka vaikeutti äänen hahmottamista. Toinen syy oli hänellä tuohon aikaan ilmennyt 'maantiekuume.' Keikat muodostuivat 80-luvun aikana entistä enemmän elämäntavaksi ja luonnollisesti olosuhteet reissutöissä ovat sellaiset, että ne ainakaan pidemmän päälle eivät ole omiaan innostamaan ainakaan luovaan sävellystyöhön. Toisaalta myöskään välitöntä tarvetta säveltämiseen ei ollut, sillä pystyihän musiikkiautomaatti Kassu Halonen luomaan aina tarvittaessa myös Irwinin tyyliin sopivaa musiikkia. Ja koska tiimityö pelasi hyvin myös näin, saattoi Irwin toteuttaa luovan persoonansa toista puolta ja keskittyä hänelle rakkaaseen, tosin myös raskaaseen keikkailuun täysin rinnoin.

Sovittajat

Kevyessä musiikissa on kappaleen sovittajan merkitys lopputuloksen kannalta aina suorastaan ensiarvoisen tärkeä. Hän vastaa aina siitä, miten levy viime kädessä soi. Hyvänkin sävellyksen voi pilata huonolla sovituksella, mutta vastaavasti myös huonon sävellyksen voi hyvä sovittaja 'pelastaa' niin, että se soi kuuntelijaa musiikillisesti tyydyttävällä tavalla. Sovittajasta voi aina myös täydellä syyllä sanoa, että hän on kappaleen toinen säveltäjä. Tosin on muistettava, että muodostuakseen ns. ikivihreäksi tai hitiksi tarvitaan teoksen perusrakennusaineeksi ennen kaikkea hyvä, mieleenjäävä melodia.

Uransa alussa (1965-66) Irwin sovitti kaikki kappaleensa itse. Vaikka hän olikin muusikkona itseoppinut, oli hänellä musiikkikorva jo tuolloin sen verran kehittynyt, että hän saattoi laatia pienelle yhtyeelle hyvin soivia sovituksia omiin melodioihinsa sopivalla tavalla. Pian vaatimukset kuitenkin kasvoivat ja oli pakko turvautua ammattisovittajiin jo senkin vuoksi, että useat kappaleet vaativat taustalleen suuren orkesterin. Hyvänä esimerkkinä käy Juhlavalssi. Irwin suorastaan vaati saada sen taustalle suuren orkesterin ja niinpä sen sovitti ja samalla osittain myös sävelsikin Jaakko Borg. Lopputuloksesta voi tämän kahden ammattilaisen yhteistyön suorastaan aistia, niin upeasti se vielä tänäänkin soi. Ajan hammas ei ole sen musiikillista tenhoa pystynyt puremaan. Kaikesta päätellen Irwin säveltäjänä omasi myös hyvän tyylitajun.

Jaakko Borg sovitti Irwinin lauluja vv. 1967-1971. Muita merkittäviä sovittajia Irwinin uralla ovat olleet Markku ja Nacke Johansson (1970-1973), jo mainittu Paul Fagerlund (1976-81) ja Kassu Halonen (1984-1990) .

Mainittakoon vielä, että yksi Irwinin julkisuudessa esitetyistä sävellyksistä on jäänyt levyttämättä. Kyseessä on kappale Se on minimaalista, jonka Irwin sävelsi ja Markku Johansson sovitti Suomen euroviisukarsintaa varten vuonna 1974. Kyseisessä Suomen karsintakilpailussa Irwin itse lauloi tämän kappaleen ja se jäi Suomen karsinnassa viimeiseksi. Irwinin sävellykseksi kappale Se on minimaalista on kuitenkin melko tavanomainen eikä varmaankaan olisi kansainvälisillä estradeilla saanut juurikaan huomiota osakseen

Irwin-coverit

Kuten suosittujen säveltäjien teoksista yleensäkin tehdään, niin myös Irwinin sävellyksistä on kautta aikojen tehty lukuisia ja edelleenkin tullaan tekemään ns. cover- eli jäljitelmäversioita. Useimmiten nämä cover-versiot menevät 'yksi yhteen' eli niissä sovitus ja sanoitus pyrkivät melko tarkasti noudattelemaan alkuperäistä versiota, mutta myös poikkeuksia on. Muutama Irwinin kappale on julkaistu jopa instrumentaaliversiona, siis ilman sanoja.

Ensimmäisen Irwin cover-version teki Sirkka Keiski. Hän levytti vuonna 1966 kappaleen En kerro kuinka jouduin naimisiin nimellä En minäkään kerro kuinka jouduin naimisiin. Ymmärrettävistä syistä sanoittaja Emil Retee muutti tässä tapauksessa laulun tekstiä naisnäkökulmaa vastaavaksi. Myös vieraskielisiä levytyksiä on Irwinin kappaleista tehty. Vv. 1972-73 Suomessa vieraillut USA:lainen muusikko Warren Schatz levytti neljä Irwinin hittikappaletta omina englanninkilelisinä käännöksinään. Johnny puolestaan levytti vuonna 1973 ruotsiksi kappaleet Las Palmas ja Hi-li-li-loo hi-li-li-luu.

Instrumentaaliversioista mainittakoon  vuonna 1971 ilmestynyt Valkotakit-yhtyeen versio kappaleesta St. Pauli ja Reeperbahn. Samana vuonna myös Soitinyhtye Liisa levytti kaksi Irwin-instrumentaalia, kappaleet Tositarkoituksin ja Kun ei rahat riitä.

Vuonna 1984 yhtye Irwinin lapset julkaisi LP-levyn Omiin nimiin, jossa yhtye esittää Irwinin vanhoja hittejä rokkiversioina. Tästä käy ilmi jälleen kerran se, että hyvä sävellys kestää aina alkuperäisestä poikkeavatkin tulkinnat. Myös alkuperäisestä poikkeavaan muotoon on Irwinin musiikkia siis vuosien varrella taivutettu.

Myös uusia suomenkielisiä sanoituksia Irwinin ralleihin on tehty. Kappale Vain elämää sai vuonna 1990 uuden nimen Superpesis viihdyttää. Matti Kojolan ja Kai Pöntisen sanoituksena sen levytti tuolloin yhtye Nummisuutarit.

Mainittakoon sellainenkin erikoinen tapaus, että Irwin on jopa 'jäljitellyt itseään.' Vuonna 1970 nimittäin ilmestyi hänen nimikko LP-levyllään kappale Nyt kaiken toisin nään, jonka tekijöiksi on merkitty parivaljakko I. Goodman - E. Retee. Samainen kappale oli kuitenkin nähnyt päivänvalon jo kaksi vuotta aikaisemmin Jarmo Jylhän levyttämänä Shokki-sarjan single-levyllä, tällöin tekijänimet oli merkitty muotoon W. White - L. Länsi.

Lopuksi

Säveltäjänä Irwin Goodman ansaitsee tulla mainituksi ja tullaan muistamaan siksi, että hän todennäköisesti on tehnyt 1960- ja 70-luvuilla enemmän hittejä kuin kukaan muu säveltäjä maassamme häntä ennen. Hän todella tiesi, millaista musiikkia Suomen kansan syvät rivit haluavat kuunnella ja mikä niihin todella uppoaa. Ja mikä tärkeintä, hän osasi pukea nämä kansan tuntemukset musiikin muotoon. Hän teki musiikkinsa sydämellä ja valitettavasti, kuten niin usein käy, koki saman kohtalon kuin niin monen suuren taiteilijan osaksi on tullut. Kalliit ovat laulujen lunnaat, niinhän sanotaan.

Veikko Tiitto 2003/2004

lähteet:

Jukka Järvelä: Homma kävi erään pikkukaupungin pophistoria, Karisto, 1997

Vexi Salmi: Häirikkö, CD:n esittelylehtinen, Warner Music Finland Oy, 2000

Lista sävellyksistä julkaisujärjestyksessä

Listassa on sävellykset numeroitu siinä järjestyksessä kuin niiden alkuperäinen levytys on ilmestynyt. Mikäli säveltäjä ja esittäjä on nimimerkki Irwin Goodman ja sanoittaja Emil (von) Retee, ei nimimerkkejä ole erikseen mainittu. Tarkemmat tiedot ilmenevät ääniteluetteloista. Numero-sarakkeessa ensimmäinen numero tarkoittaa LP-kokoelmaa, jolla sävellys on julkaistu ensimmäisen kerran. Jos sävellystä ei ole julkaistu LP-levyllä, on numero korvattu kirjaimella, S tarkoittaa single-levyä ja K tarkottaa kasettia. Numeroimaton LP-julkaisu on merkitty kirjaintunnuksella LP. Kaksoispisteen jäljessä oleva numero on sävellyksen juokseva järjestysnumero, joka ilmoittaa, monesko julkaistu sävellys on kyseessä.

Irwinin LP-albumit on numeroitu seuraavasti:

1. Irwinismi (1966)

2. Ei tippa tapa... (1966)

3. Osta minut (1967)

4. Reteesti vaan (1968)

5. Irwin Goodman (1970)

6. St. Pauli ja Reeperbahn (1970)

7. Lonkalta (Irwin Goodman ja Esa Pakarinen, 1971)

8. Poing poing poing (1971)

9. Kohta taas on joulu (1972)

10. Las Palmas (1972)

11. Si si si (1974)

12. Häirikkö (1976)

13. Kolmastoista kerta (1977)

14. Inkkareita ja länkkäreitä (1977)

15. Cha cha cha (1978)

16. Tyttö tuli (1978)

17. Kulkurin kulta (Hanne ja Irwin, 1979)

18. Keisari Irwin I (1979)

19. Härmäläinen perusjuntti (1984)

20. Dirly dirly dee (1985)

21. Rentun ruusu (1988)

22. Vuosikerta 89*** (1989)

23. Hurraa! Me teemme laivoja (1990)

24. Ai ai ai kun nuori ois (1990)

takaisin alkuun

©Veikko Tiitto 2004 - 2007